Koulutus

Konemestari on konepäällystön ammattinimike, jota käytetään laivoilla ja energiateollisuudessa. Energia- ja merenkulkualan ammattiin valmistavan Insinööri AMK:n opinto-ohjelman suuntautumisvaihtoehdot ovat energiatekniikan ja merenkulkualan insinööri.

Merenkulkualan ja energiainsinöörin pätevyyskirjojen saaminen edellyttää ohjattua työharjoittelua ja työkokemusta kone- ja sähkötyöpajassa sekä maavoimalaitoksella tai kulussa olevan laivan konehuoneessa.  Maalaitosten kansalliset pätevyyskirjat myöntää turvallisuuskeskus. Merenkulkijain pätevyyskirjat ovat voimassa kansainvälisesti ja ne myöntää merenkulkulaitos ja ne on uudistettava viiden vuoden välein.

Mikä on konemestari?

Maapallolla asustaviin omituisuuksiin kuuluu ”konemestarin” nimellä tunnettu olio. Konemestari on vahtiin menevä tai vahdista tuleva henkilö. Vastoin yleistä uskomusta konemestarit eivät ole päästään vialla. Heidän järkensä vain on jakautunut kahteen osaan: toinen niistä on tuhoutunut tämän ainoalaatuisen ammatin oppimisessa, toinen on käyttökelvoton, koska se on täynnä kattiloita, turbiineja ja muita työhön kuuluvia seikkoja.

Konemestarit pysyvät hengissä savukkeilla ja mustalla kahvilla. Läpi pimeiden yön tuntien heidät nähdään liikuskelemassa asuma-aluellaan (”konehuoneeksi” sanotussa paikassa tuuletus aukkojen alla) tekemässä kummallisia temppuja, joita ymmärtävät vain heidän alaansa täysin perehtyneet henkilöt. Heidän ainoa yhdyssiteensä ulkomaailmaan on laite jota sanotaan puhetorveksi ja jonka kautta he huutavat vastalauseitaan jokaiselle joka kuuntelee heitä.

Konemestarin tuntee hänen kummallisesta tavastaan vatkata toisen kättä samalla tavalla kuin pumpun kädensijaa. Tämä omituinen tapa on peräisin vipujen ja kuristuskaran käsittelystä säädettäessä koneen kierrosnopeutta varsinkin saattueessa kuljettaessa.

Kerran vuodessa, helmikuussa, tulevat konemestari kannelle auringonpaisteeseen siristelemään silmiään. Jos he sattuvat näkemään varjonsa, he ryntäävät heti takaisin omaan valtakuntaansa laivan uumeniin ja silloin jokainen tietää että talvisäätä kestää vielä 30 päivää.

Konemestarit ovat täysin vaarattomia olentoja, joita on helppo hoitaa, jos niitä ruokitaan kolmasti päivässä ja niille annetaan konehuone temmellyspaikaksi. Sillä, joka ryhtyy tutkimaan tätä merielämän omalaatuista edustajaa, on odotettavissa rajattomasti huvia ja mielenkiinnon aihetta.

(Saksittu Essomarine Lubricants lehdestä. Käännös VK 1956:12)

Merenkulkualan ja energiainsinöörin koulutusta:

Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu
Högsskola på Åland

Voimalaitoskäyttäjän ja alikonemestarin koulutusta:

AEL:n  voimalaitoskäyttäjän koulutus

Historiikkivideo (Konepäällystöliitto)

Video vaatii Flash Playerin, voit ladata sen täältä.